Koululakot, ilmastomarssit ja protestit somessa ovat keskeinen osa ilmiötä jota nuorten ilmastoliikkeeksi kutsumme. Toki kaikissa edellä mainituissa on ollut mukana kaikenikäisiä ihmisiä eikä nuortenkaan toiminta ole yksi organisoitunut porukka, mutta nuorten rooli viime vuosina käydyssä ilmastokeskustelussa on ollut merkittävä. Ja tämä huomio on saavutettu nimenomaan nuorista itsestään lähtöisin olevalla, nuorille soveliaana pidetys roolin rajoja rikkovalla toiminnalla. Osan puolueiden tavoitteista tai kansainvälisistä raporteista huolimatta viime eduskuntavaalit tuskin olisivat olleet ilmastovaalit edes tällä tasolla ilman aktiivista kansalaisyhteiskuntaa.
Vapaamuotoisen vaikuttamisen tehokkuudesta huolimatta näen arvokkaana nuorten osallisuuden ja äänen kuulumisen varmistamisen myös ns. perinteisessä järjestelmässä ja valtionhallinnossa. Ilmastonmuutoksen kaltaiset kokonaisvaltaiset kriisit vaativat ratkaisuksi systeemitason muutoksia yhteiskunnassa, mutta demokraattiseen järjestelmään perustuvassa nyky-yhteiskunnassa on tärkeää varmistaa ihmisten tasavertaiset osallistumismahdollisuudet myös järjestelmän sisällä.
Oikeudenmukainen siirtymä vaatii toteutuakseen ihmisten kokemusta mukanaolosta. Se on myös aihe johon voimme kaikki eniten vaikuttaa tilanteessa jossa ilmastokriisin ratkaisu on pitkälti kiinni poliittisista päätöksistä. Osallisuuden vahvistamisen on oleellista kaikille ihmisille, mutta nuorten kohdalla tähän on kiinnitettävä erityistä huomiota. Vaikka ilmastonmuutos koskettaa kaikkia, vaikuttaa se aivan erityisesti meihin nuoriin ja meidän tulevaisuuteemme. Samaan aikaan nuoret ovat ryhmä joka usein jää päätöksenteossa kuulematta ja yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle.
Nuoret ovat nousseet sivustakatsojista keskiöön, ja ilmastoliike on näyttänyt voimamme. Ikäryhmä, joka perinteisesti on mielletty poliittisesti passiiviseksi, on herännyt vaikuttamaan. Otsikot nuorten alhaisista äänestysprosenteista ja haluttomuudesta osallistua politiikkaan ovat saaneet rinnalleen puhetta uudenlaisista osallistumisen tavoista. Vaikka mielenosoitukset ja toiminta kaduilla eivät historiallisesti uusi ilmiö olekaan, on nuorten kiinnostukseen vaikuttaa maailman menoon herätty samalla kun se on muuttunut näkyvämmäksi. Tyypillistä nykyhetken toiminnalle on kenties keskittyminen tiettyyn aiheeseen kuten juuri ilmastonmuutoksen, tiedon ja vaikuttamistapojen leviäminen kaveripiirissä, somessa tapahtuva aktivismi sekä lakot, marssit ja muu kortteleissa näkyvä toiminta.
Yksi konkreettisempia toimia Marinin hallitusohjelmassa yhteiskunnan eri toimijoiden sitouttamiseksi ilmastotyöhön on ilmastopolitiikan pyöreä pöytä. Se toimii hallituskauden ajan tarkoituksenaan luoda yhteistä ymmärrystä siitä, miten Suomi voi siirtyä hiilineutraaliin yhteiskuntaan oikeudenmukaisesti ja nykyistä nopeammalla aikataululla. Ilmastopolitiikan pyöreä pöytä ei tee päätöksiä, vaan tukee työllään ilmastopolitiikan kansallista valmistelua ja toimeenpanoa. Tarkoituksena on lisätä ilmastopolitiikan hyväksyttävyyttä ja tarjota sidosryhmille mahdollisuus osallistua kiinteämmin ilmastotoimien kansalliseen valmisteluun.
Edustettuna ovat mm. työmarkkinajärjestöt, ympäristöjärjestöjä, kunnat ja erilaisia etujärjestöjä.
Varapuheenjohtajapaikoista yksi varattiin nuorisoalan kattojärjestö Allianssille, johon avoimen haun kautta allekirjoittanut tuli valituksi. Yksi nimitys ei nuorten osallisuutta ilmastopolitiikassa(kaan) varmista, mutta askeleena oikeaan suuntaan tätä voinee kuitenkin pitää. Samankaltaisin odotuksin suhtaudun ryhmän työhön. Päätösvaltaa ei ole, joten vastuu parhaimpienkin suunnitelmien toimeenpanosta on poliitikoilla kuten tähänkin asti. Ilmastokriisin ratkaisu ei myöskään ole kiinni tekniikasta tai ratkaisuiden puutteesta, joten siinäkään mielessä ryhmä ei mikään taikatemppu ilmastopolitiikan suunnanmuutokselle voi olla. Eniten annettavaa eri toimijoiden yhteistyölle varmasti onkin juuri siirtymän reiluun toteutukseen ja sopeutumiskeinojen etsintään liittyen.
“Näen että poliitikkojen vastuunkanto mitataankin juuri siinä tehdäänkö tarvittavat päätökset nyt oikeudenmukaisuudesta huolehtien, vai vedotaanko konsensuksen hakemiseen joka käytännössä tarkoittaa vastuun sysäämistä oman vaikutusvallan ulottumattomiin, missä se siis todellisuudessa ei ole.“
Pyöreä pöytä on tähän asti jo mielestäni osoittanut sen, että vuoropuhelulla on edelleen paikkansa ilmastokeskustelussakin. Koen että olen saanut nuorena osallistua ja vaikuttaa siinä missä muutkin. Toisaalta uutuudenviehätys nuorten mukanaolosta kertoo ettei asia vieläkään ole itsestäänselvyys. On myös helppo kehua ja kiittää puheissa, mutta 1,5 asteen tavoitteesta reilusti jäljessä oleva politiikka kielii toista teoista. Paras aika hillitä ilmastonmuutosta on jo oikeastaan mennyt, joten teoilla todella on kiire. Jos jäämme vain odottelemaan yhteisen näkemyksen muodostumista, myöhästymme varmasti. Näen että poliitikkojen vastuunkanto mitataankin juuri siinä tehdäänkö tarvittavat päätökset nyt oikeudenmukaisuudesta huolehtien, vai vedotaanko konsensuksen hakemiseen joka käytännössä tarkoittaa vastuun sysäämistä oman vaikutusvallan ulottumattomiin, missä se siis todellisuudessa ei ole.
Viime aikojen nuorten aktiivisuus on huomattu muutenkin ministeriöissä ja nuorten kuulemiseen on kiinnitetty enenevissä määrin huomiota. Reilu vuosi sitten ministerit Andersson, Kosonen ja Mikkonen kutsuivat nuoria ja järjestöjä pyöreän pöydän keskusteluun pohtimaan, miten kasvavan ilmastohuolen tulisi näkyä kouluissa ja nuorten keskuudessa ylipäätään. Tasavertaiset mahdollisuudet osallistua ovat toki itseisarvo sinälläänkin, mutta osallisuuden näen nimenomaan roolista jossa pelkän kuulemisen sijaan kyse on laajemmasta kiinnittymisen ja vaikutusmahdollisuuksien tunteesta.
Tällä hetkellä valmistelussa olevan ilmastolain päivityksessä ympäristöministeriö on maininnut yhdeksi painopisteekseen nuorten kuulemisen. Toistaiseksi tätä on toteutettu mm. kohdennetuilla kuulemistilaisuuksilla ja nettikyselyillä. Tähän 50 suomalaista nuorisojärjestöä vastasi yhteiskannanotolla vaatimalla maailman vahvinta ilmastolakia joka huomioi myös ilmastopolitiikan saavutettavuuden, läpinäkyvyyden ja osallistavuuden. Todellinen halu nuorten kuulemiseen punnittaneenkin siinä miten näihin vaatimuksiin vastataan ja miltä lopullinen laki näyttää.
“Nuorten mukanaolon lisäksi todellinen osallisuus ulottuu nähdäkseni myös niin prosessin suunnitteluvaiheeseen kuin siihen että lopputuloksia aidosti hyödynnetään ja toimitaan niiden mukaan.“
Mitä lopulta sitten on se osallisuus jota pitäisi tavoitella? Yhtä tarkkaa määritelmää termille ei edes ole ja usein jo näkemyksissä mitä nuorten osallisuus on ja mitä sillä tavoitellaan on eroja. Kyse on pitkälti kokemuksesta; osallistuminen ei aina synnytäkään tunnetta osallisuudesta. Kattavaa tutkimustietoa nuorten osallisuudesta saati kansainvälistä vertailua ei juuri ole, joka myös vaikeuttaa aiheen analysointia. Nuorten mukanaolon lisäksi todellinen osallisuus ulottuu nähdäkseni myös niin prosessin suunnitteluvaiheeseen kuin siihen että lopputuloksia aidosti hyödynnetään ja toimitaan niiden mukaan. Lisäksi nuoret ovat moninainen joukko siinä missä ihmiset muutenkin, eikä jonkin yleisen “nuorten näkemyksen” mukaan tuominen ole mahdollista eikä toivottavaakaan. Se ei kuitenkaan mielestäni ole ristiriidassa sen lähtökohdan kanssa että ilmastopolitiikkaa tulee tehdä tieteeseen perustuen ja nuorille(kin) tarjota mahdollisuuksia osallistua. Loppupeleissä päästövähennykset ratkaisevat, mutta matka niihin voidaan toteuttaa osallisuuden näkökulmasta hyvin eri tavoin.
Tulevaisuudessa osallisuustyötä tehdään toivottavasti yhä selkeämmin nuoria kuunnellen. Ennalta päätettyjen osallistumismallien sijaan usein antoisinta olisi kysyä nuorilta itseltään mihin asioihin ja miten he haluavat vaikuttaa, ja sen jälkeen tehdä parhaansa näiden tapojen toteuttamiseksi. Yhteiskuntamme epäonnistuu jos demokraattsilla vaaleilla valitut päättäjät eivät onnistu kantamaan vastuutaan, mukaan lukien tarvittavaa ilmastopolitiikkaa ja nuorten äänen kuulumista. Vastuu ilmastokriisinkin ratkaisusta on aikuisilla, mutta nuorilla tulee olla mahdollisuuksia osallistua omien voimavarojensa mukaan.
Tekstin editointi: Laura Kolehmainen ja Theo Levlin
Nuorten Vuoro on viiden ympäristöasioihin vaikuttavan kansalaisen projekti, jonka tavoitteena on antaa nuorille vahvempi ääni ympäristökriisiä koskevassa keskustelussa. Tiimi editoi ja julkaisee nuorten tekstejä yhdessä ilmastoliike Climate Moven kanssa. Projekti on rahoitettu Euroopan unionin Solidarity Corps -ohjelmasta.
Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä.
Lisätietoa Solidarity Corps -ohjelmasta osoitteessa www.oph.fi/euroopan-solidaarisuusjoukot
