Hei kaikille. Olen Tuuli Aitchison, opiskelija ja yksi Climate Move -yhteisön aktiiveista.

Climate Movessa yritämme tarjota kaikille mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastopolitiikkaan oman jaksamisen mukaisesti. Pyrimme lisäämään avoimuutta ja sillan rakentamista ilmastonmuutoskeskusteluun.

Tässä puheessa aion kertoa nuorten ilmastovaatimuksista ay-liitoille. Ennen koronakevättä halusin puhua teille unelmista. Uskon vahvasti unelmointiin. Elämä ilman haaveita ja toivoa on tyhjää, ja vaikeus ilmastosta puhuessa on se, että unelmointi on tärkeää, mutta rehellisyys vielä olennaisempaa. Mietin pitkään tätä puhetta, ja sen kolmea kohtaa. Nuoret, ilmastovaatimukset, ja ay-liitot.

On hassua edustaa koko nuorisoa. Meitä nuoria, jotka vaativat ilmastotoimia, ja jotka ovat ahdistuneita tulevaisuuden kuvioista, on Suomessa monta tuhatta. Se on suuri vastuu. Moni meistä on vihainen, pettynyt, raivoissaan jopa. Jotkut asettuvat Mannerheimintielle autojen
eteen, toiset kehittävät kampanjoita, toiset taas kieltävät kaiken.

Ilmastoveivi2019-kampanjan, josta Climate Move juurtuu, aloitti Laura Kolehmainen. Hän oli tänä vuonna puhumassa Aamu tv:ssä siitä, miten vaikeaa on vaikuttaa. Tuntuu, että pitäisi tietää kaikki ilmastonmuutoksesta, siitä aiheutuvista haitoista ja kaikista lainsäädännöistä, ja monesta muustakin asiasta, jotta voisi edes avata suutaan.

Minua ahdisti toki se, että en usko tietäväni ilmastonmuutoksesta verrattuna asiantuntijoihin, enkä tiedä tarpeeksi ay-liikkeestä antaakseni konkreettisia neuvoja siitä, miten teidän pitäisi toimia. Ja siitä aion olla rehellinen. Sen takia en myöskään tuonut tänne taulukoita, tai
piirakoita, en muuta kuin oman itseni. En halua turhaan esittää, että tietäisin kaiken.

On hassua esittää vaatimuksia, koska vaatiminen tuntuu nykyään enemmän anelemiselta. Viittaan rehellisyyteen myös tässä; nuoret kaipaavat rehellisyyttä. Meille valehdellaan joka päivä. Hallitus valehtelee meille, kun väittää, että välittää ilmastonmuutoksesta. Se silti menee rahan mukana aina kun siihen on mahdollisuus. Yritykset viherpesevät ja kehittävät ympäripyöreitä ilmastostrategioita. Ilmastosopimuksia löytyy satoja, ja tapoja irtisanoutua lupauksista vielä enemmän.

Toinen syy, miksi en halunnut tuoda tänne taulukoita, oli että halutessani voisin kiteyttää tämän puheen muutamaan sanaan. On mielestäni päivänselvää, mitä me nuoret haluamme. Rehellisyyttä meidän tilanteestamme ja ilmastotoimia kysymättä. Minun ei pitäisi olla täällä
vaatimassa mitään. Kaikkia vaatimamme asiat olisi pitänyt hoitaa pois alta jo kymmeniä vuosia sitten, jos ei aiemmin. Olisi epärehellistä itseltäni väittää, että en ole vihainen. Olen kiitollinen siitä, että saan tulla tänne puhumaan, mutta en siitä, että tämä tilaisuus tapahtuu vasta nyt.

Olen itse PAM:in jäsen, ja se viisi vuotta, jonka aikana olin töissä ravintola-alalla, sain valtavasti apua liitolta. Jouduin työpaikallani tilanteisiini, jossa minua ja muita yritettiin huijata palkasta, jossa oikeuksiamme poljettiin, ja jossa usein nuoret eivät myöskään tienneet omia oikeuksiaan. Liitto oli aina tukenani, ja sain liitosta valtavasti voimaa puolustaa itseäni vaikeissa tilanteissa. Ehkä oma historiani liiton jäsenenä tietyllä tavalla myös aiheuttaa minulle vaikeuksia ymmärtää, miksi olen täällä.

Ay-liitoilla pohjoismaissa on valtava vipuvoima. Se, ettette tiedosta omaa asemaanne on suurempi ongelma kuin mikään muu. Olen itse todistanut, että kykenette voimaannuttamaan erityisesti yhteiskuntamme haavoittuvaisimpia yksilöitä. Krediitti viikonlopuista, järkevistä
työtunneista, ja tauoista kuuluu ay-liikkeelle.

Koronakevät osoitti minulle ja monelle muullekin nuorelle, että läpileikkaavat päätökset, jotka mullistavat arjen, ovat täysin mahdollisia ja pakollisia koronan kaltaisen pandemian äärellä. Miksi ilmastokriisiin ei suhtauduta samalla tavalla? Meille on pitkään selitelty tai pikemminkin
valehdeltu. Byrokratian ruosteiset ja hitaat pyörät ovat esitetty syynä hidastaa päätöksentekoa liittyen ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Korona ja siihen liittyvät päätökset ovat tehneet sen päivänselväksi. Ilmastonmuutoksen torjuntaan ei laiteta samoja resursseja taloudellisten intressien valossa. Haluamme säilyttää elämämme sellaisena, kuin se on nykyään. Tämä ei valitettavasti ole mahdollista.

Elämämme pitää muuttua, aivan kuten se muuttui myös tänä vuonna. Lohdullisinta lieneekin että ihminen selvästi adaptoituu nopeasti eri realiteettiin. Vuosi sitten olisimme kummastelleet valintaa käyttää maskia. Nykyisen kontekstin kautta näkemyksemme maailmasta ja elämästä on muuttunut. Tämä pitää pitää mielessä, kun keskustelemme tulevaisuudesta. Emme nuorina halua, että elämä pysyy samankaltaisena, kuin se on nyt.
Ehkä tulevaisuuden unelmiin ei pitäisikään kuulua etelän lomat, suuret omistusasunnot, tai bemarit.

Ay-liikkeellä on vastuu viestiä rehellisesti ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksesta työelämään ja työntekijän arkeen. Tietyt sektorit tulevat muuttumaan tai jopa täysin katoamaan, mikä merkitsee uudelleenkoulutuksen tarvetta ja suuria elämänmuutoksia monille meistä. Ilmastokriisiä vastaan taisteleminen on myös ihmisoikeuksien puolustamista.

Täten ilmastonmuutoksen torjunnan pitäisi kuulua työntekijän edunvalvontaan. Työehtosopimuksiin pitää ehdottomasti pyrkiä soveltamaan ilmastonmuutoksen vastaisia toimenpiteitä. Työntekijällä pitää olla mahdollisuus vaikuttaa työpaikkansa ilmastoasioihin.

Ilmastonmuutos vaikuttaa työntekijän hyvinvointiin. Etenkin nuoriin vaikuttaa laaja ahdistus tulevasta. Jos työpaikalla suoritetaan ympäristö- ja ilmastovastaisia toimenpiteitä, se tulee vaikuttamaan työntekijän hyvinvointiin. Apaattisuus tulevasta ja omista mahdollisuuksista on
nuorille pohjoismaissa yleistä. Tähän ay-liike voi vaikuttaa.

Tarjoamalla nuorille mahdollisuuksia vaikuttaa omassa työpaikassamme ilmastoasioihin ja lisäämällä työehtosopimuksiin ilmastovaatimuksia työnantajalle hyödyntäisitte valtavaa voimaanne. Parantaisitte nuorten asemaa suuresti. Rehellisyys tarkoittaa myös tekoja. Jos tunnistamme ongelmat, voimme kehittää niille ratkaisuja. Emmekö muka tiedosta meitä ympäröiviä ongelmia? On epärehellistä tuleville sukupolville johdattaa meidät sukupuuttoon.

Teidän pitää uskaltaa tehdä aloitteita. Te olette ne ihmiset, joilla on mahdollisuuksia puolustaa meitä ja hyvinvointiamme. Meidän hyvinvointimme on riippuvainen myös teidän päätöksistänne ja eniten teidän tahdostanne. Näemme nytkin, että elämä voi mullistua muutamissa
viikoissa täysin erilaiseksi, ja voimme sopeutua siihen. Jos vallanpitäjät tahtovat, he myös tekevät. Teidän pitää myös tiedostaa asemanne vallanpitäjinä. Teillä on enemmän valtaa kuin kellään nuorella. Vallanpitäjän suurin vastuu on jakaa valtaansa ja tehdä tilaa muille.
Kaikki päätöksenteko joka ei priorisoi ilmastoa ei myöskään priorisoi nuoria. Asettamalla edelle intressejä, jotka eivät suosi ilmastonmuutoksen torjuntaa, petätte nuoret ja tulevat sukupolvet.

Teidän voimanne ei lähtökohtaisesti ole huono asia. Jos ette usko itseenne ja
mahdollisuuksiinne, petätte itsenne, oman voimaanne. Kun näette toivomme, miten voitte menettää omanne? Ehkä minussa palaa edelleen teini-iän idealismi, ehkä systeemi ei ole vielä runnellut minua, ehkä olen edelleen pentu. Mutta eikö unessa eläminen, tietoisesti itselleen ja muille valehteleminen ole idealismia?

On idealistista kuvitella, että voimme jatkaa näin. Kun puhumme realismista, puhukaamme myös siitä, ketä rationaalisuus ja objektiivisuus suosii. Ketkä saavat tehdä päätöksiä pimeissä huoneissa suljettujen ovien takana? Päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraan sinuun ja minuun?

Ottakaamme huomioon, että ilmastonmuutoksen torjunta on myös antirasistista, patriarkaatin vastaista, valtarakennelmia vähintään muuntavaa toimintaa. Sen kuuluukin tuoda esille järjestelmämme epäkohdat. Päätöksenteossa pitää huomioida yhteiskunnallisesti heikommassa asemassa olevat vähemmistöt sekä luokkaerot.

Meidän pitää tiedostaa, että järjestelmämme on palapeli. Sen kaikki osapuolet vaikuttavat toisiinsa. Jos ay-liike ei myöskään nää itseään yhtenä osana yhteiskuntaa, jolla on vipuvoimaa myös muuttaa rakennetta, olemme hukassa. Tästä syystä peräänkuulutan myös intersektionaalisuutta. On selvää, että ilmastonmuutoksen vaikutuksien eroavaisuuksiin kytkeytyy monet identiteetit.

Meidän pitää riisua lähtöoletus ihmisestä ahneena, vallanhimoisena oliona. Tämäkin ideologia suosii toisia ja syrjii monia. Kaikki suurimmat saavutuksemme ovat lähteneet ihmisten oma-aloitteisesta toiminnasta. Ulkoparlamentaariset nuorten ilmastojärjestöt kasvavat nopeammin lähes ilman rahallisia resursseja, kuin esimerkiksi puolueiden nuortenjärjestöt, jotka saavat valtion tukea. Kaikki poliittisesti progressiiviset päätökset ovat lähteneet tavallisista ihmisistä, jotka yksinkertaisesti välittävät. Te ette olisi täällä, jos ette välittäisi. Mutta huolen pitää näyttäytyä myös tekoina. Mustetta paperille ei riitä. Esimerkiksi Suomen valtio ei ole edelleenkään
tehnyt merkittävää aloitetta turpeesta luopumisesta, joka on mahdoton yhtälö 2035 hiilineutraaliustavoitteen kanssa.

Kyse tässäkin on myös työntekijöistä, joille on velvollisuus järjestää uudelleenkoulutusta sektorin poistuttua. Ilmastonmuutoksen torjunta on
luonnollisesti myös työntekijöiden oikeuksien puolustamista. Kun riisumme pois kaikki meitä ympäröivät rakenteet, pääsemme jyvälle. Mikä voisikaan olla tärkeämpää kuin maailmamme pelastaminen?

Miettikäämme jokaikistä tekoamme. Ketä puolustamme niillä teoilla? Puolustammeko yhteiskunnamme haavoittuvaisimpia, vai sorrummeko pelkoon oman valtamme menettämisestä? Nämä ovat meille kaikille olennaisia kysymyksiä.

Valitsin rehellisyyden puheeni teemaksi, koska tiedän että usein piiloudumme kauniiden sanojen taakse. Montako samankaltaista puhetta olemme kuulleet? Pitääkö meidän nuorten miettiä jatkuvasti aikuisten mielipidettä omista liikkeistämme, omasta valtavasta surustamme. Meidän tulevaisuutemme peloista. Me ahtaudumme baarin pimeisiin nurkkiin ja
puhumme tulevasta. Siitä, miten kukaan meistä ei uskalla unelmoida lapsista. Miten valvomme öitä ilmastokriisin edetessä.

Toisaalta me olemme vallanpitäjiä itsekin. Ilmastonmuutos ei kosketa meitä samalla tavalla kuin heitä, jotka joutuvat esimerkiksi pakenemaan kodeistaan luonnonkatastrofien äärellä.

Tekemättä aloitteita ja sortumalla ajamaan intressejä, jotka puolustavat kaikkea muita kuin ihmisiä, vallanpitäjät pilkkaavat maailmalla jylläävää tuskaa. Mitä mieltä nuoret ovat ay-liikkeestä? Lähtökohtaisesti monella nuorella saattaa olla epäilyjä järjestöjä kohtaan. Teot eivät ole ainoa tapa paljastaa, mitä puolustaa. Tekemättömyys ja toiminnan puute ovat vähemmän avoimia tapoja kertoa, kenen puolella on. Miksi ihmeessä
edes epäröimme enää? Mitä ja ketä puolustamme toimimattomuudellamme? Emme nuoria.

Joka ikisellä liitolla pitäisi olla selkeä ilmastostrategia, jota myös noudatetaan ja uusitaan uuden tiedon mukaisesti. Nuorilla ei ole lobbareita tai strategioitsijoita. Me toimimme ilmastonmuutosta vastaan lähes palkattomasti ja saamme silti tuloksia aikaan. Monille meistä liitto on voimavara. Olen yksi heistä. Uskon vahvasti ay-liikkeen mahdollisuuksiin. Mutta ay-liikkeen pitää muuttua. Ei ole liioittelua sanoa, että ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan joka työntekijän elämään. Tästä syystä ei ole selvempää yhtälöä kuin ay-liike ja ilmastonmuutoksen torjunta.

Liittojen pitää muuttua monitieteellisiksi instituutioiksi, joiden läpileikkaavan teeman kuuluu olla ilmastonmuutoksen torjunta. Kuten
aikaisemmin sanoin, ilmastonmuutoksen torjuntaan kuuluu myös intersektionaalisuus. Intersektionaalisuus tarkoittaa, että kaikki viiteryhmät pitää ottaa huomioon päätöksen teossa. Päätöksenteossa pitää varmistaa, että se ei tule vaikuttamaan negatiivisesti ihmisarvoon ja -oikeuksiin.

Tämä tarkoittaa myös henkilökohtaista reflektointia, mihin meidän kaikkien pitää pyrkiä. Jos nykyinen järjestelmä ei toimi, onko sitä järkevää jatkaa? Mistä pidämme kiinni ja miksi? Rehellisyys pelottaa montaa nuorta myös siksi, että rehellisyys ilmastokriisin kaltaisessa tilanteessa tulee olemaan kritiikkiä. Pelkäämme, että jos olemme rehellisiä tunteistamme, jos kritisoimme vallanpitäjiä liian rankasti, emme saa mitä haluamme. Mutta kuuluuko meidän kunnioittaa niitä, jotka ajavat meidät loppuumme?

Toivon, että puheeni ei ole ollut liian ympäripyöreä. On vaikeaa sanella meidän kaikkien vaatimuksia. On monta nuorta, jotka näkevät asiat hyvin eri tavalla, kuin minä ne näen. En tästä syystä lähde edes väittämään, etteivätkö omat ideani tai Climate Move -yhteisömme ideat paistaisi puheestani läpi. En väitä olevani objektiivinen. Siksi haluan, että vallanpitäjät riisuvat oman näennäisen objektiivisuutensa. Tunteet, uskomukset ja arvot ohjaavat meitä syvällisemmin kuin kuvittelemme.

Meidän pitää pystyä kyseenalaistamaan sitä, minkä näämme luonnonlaiksi tai rationaaliseksii vaihtoehdoksi. Todellisuus poikkeaa rationalisuudesta. Ja todellisuus on, että töitä on tehtävänä. Niiden edessä emme voi sortua.

Aina on jotain tehtävissä, vaikka jäätiköt sulaisivat ja lajit katoaisivat. Meidän pitää herätä. Jos herääminen ei riitä, on läikytettävä kylmää vettä kasvoillemme. Tunnistakaa oma voimanne, nähkää omassa yhteisössänne mahdollisuuksia. Kysykää, jos ette tiedä. Mutta ennen kaikkea, toimikaa ilman epäröintiä.

Nuorten ja ay-liittojen kuuluu tehdä yhteistyötä ja rakentaa siltoja. Emme voi tehdä sitä, jos tarpeitamme ei kuunnella. Meidän täytyy voida luottaa teidän tahtoonne ja toimintaanne. Ei vain vaatia sitä. Pilvilinnat ovat ilmaa ilman rakenteen tutkimista, suunnittelua, aloitteita, ja konkretiaa. Voimme unelmoida. Sallikaamme se itsellemme. Mutta ennen pilvilinnoja pitää rakentaa rivitalo, ja asettaa ensimmäinen tiilikivi maahan. Toivoisin, että te loisitte meidän kanssa perustan, jonka päälle voi rakentaa unelmia.

Kiitos.

Teksti on alunperin julkaistu puheena pohjoismaisten ammattiliittojen webinaarissa syyskuussa 2020.