Isompaa, enemmän, korkeammalle? Ostetaan suuremmat talot, tykimmät katumaasturit, tehdään epidemian jälkeen hillittömästi kaukomatkoja ja äänestetään kulutusmaterialismin äänitorvia. Vai vetäydytäänkö pikkumökkeihin downshiftaamaan ja kasvatetaan luomuparrat. Ehkä jokin välimuoto? Ehkä jotain oikeasti enemmän. Nyt porukalla tämä homma kuntoon.

Moni on ärsyyntynyt. Gretathunbergit ja ties mitkä piipertäjät asettelevat harteillemme taakkaa, jota ei pysty kantamaan. Miksi pitäisi luopua ansaitsemistaan eduista, kun kerran kaikki muutkaan eivät luovu.

Moni uskoo. Kyllä me teknologian avulla ratkaisemme ilmastokriisin. Nuoret nerot tulevat ja tekevät jotain, joten minun ei tarvitse.

Moni pelkää – ja siihen näyttää valitettavasti tällä hetkellä olevan täysin rationaaliset perusteet. Ilmastokriisi on viimeaikaisten raporttien mukaan vain kiihtynyt, ja on arvioitu, että jopa sadat miljoonat ihmiset joutuvat lähtemään asuinalueiltaan, koska ne muuttuvat autiomaan kaltaisiksi asuinkelvottomiksi paikoiksi. Sivilisaatiomme voi olla vaarassa romahtaa.

Pelko voi olla niin ahdistava, että se halvaannuttaa toiminnan. Tarvitsemme entistä enemmän toivon näkökulmia ilmastokriisin ratkaisemiseen, jotta jaksamme puurtaa eteenpäin ilmastotyössä. Ainoa visio ei ole, että kaikki romahtaa. Entäpä jos näkymä olisi ennemminkin se, että tämä kyllä ratkaistaan: mikä voisi olla minun osuuteni ratkaisussa? 

Minuakin ahdistaa ajoittain, mutta minä myös luotan ja toivon. Olen eittämättä osa ongelmaa, kuten kai tavallaan jokainen ihminen on, mutta haluan olla myös osa ratkaisua. Kyllä me tästäkin selviydymme, porukalla.

Miten saamme erilaiset tunteet ja reaktiot kanavoitua yhden yksilön valintoja laajemmaksi toiminnaksi, ekologiseksi jälleenrakentamiseksi? Sillä energialla, jolla ärsyyntyjää ärsyttää, tekisi myös paljon parempaakin kuin kettuilisi muille somessa.

Miten saada päättäjät tekemään päätöksiä, jotka suojelevat planeettaamme eivätkä tuhoa sitä? Jos saisi sen voiman, jolla ahdistus tai muut tunteet maapallon tilasta lyövät laineitaan, muunnettua yhden ihmisen ilmastotekoja laajemmaksi rakenteisiin vaikuttamiseksi, ehkä siinä voisi olla enemmänkin kuin alku. Kenties ahdistus lievenee, kun toiminta alkaa.

Ehkä pystymme tekemään muutoksen emmekä haluakaan koko ajan vain enemmän ja suurempaa. Kukaan ei tarvitse määrättömästi rahaa tai materiaa. Ihminen ei tarvitse hienoa autoa, kaukomatkoja tai jatkuvasti uusia vaatteita elääkseen riittävän hyvää elämää. Ei ole myöskään pakko muuttaa pikkumökkiin ja kasvattaa luomupartaa ollakseen hyvä ihminen.

Itsekin olen välimuoto ja kamppailen arjen valintojeni kanssa. Kun jälleen kerran poden huonoa omaatuntoa siitä, että ajan yksityisautolla, ymmärrän kuitenkin samaan aikaan sen, että ilmastokriisin ratkaiseminen ja ekologinen jälleenrakentaminen eivät mitenkään voi olla yksin minun tai kenenkään yksittäisen ihmisen kapeilla harteilla. 

Poliittisten päättäjien ja yhteiskuntamme vaikutusvaltaisimpien ihmisten tulee tehdä sellaisia päätöksiä, joilla esimerkiksi kannustetaan ja velvoitetaan teollisuus ja liike-elämä ekologisesti kestäviin ratkaisuihin sekä luodaan ihmisille mahdollisuudet kestävään kuluttamiseen. Ylikuluttamiseen kannustaminen pitää lopettaa. Kestävän kuluttamisen tulee olla helppoa ja halpaa, ylikuluttamisen taas hankalaa ja kallista. 

En voi silti väistää omaa vastuutani yksilönä. Voin yrittää suosia pyöräilyä ja kasvisruokaa, pitää asuntomme lämpötilan kohtuullisena tropiikki-ilmaston sijaan, suosia lähimatkailua, yrittää kasvattaa lapsistamme maltillisia kuluttajia ja niin edespäin.

On kestämätöntä ajattelua, etteikö minulla olisi mitään vastuuta yhteisestä maapallostamme. Vastuuta on sitä enemmän, mitä enemmän ihmisellä on resursseja, esimerkiksi valtaa, energiaa, kapasiteettia ja/tai rahaa.

Suomalaiset lääkärijärjestöt yhtyivät hiljattain siihen joukkoon, joka on myöntänyt tosiasiat ja julistanut ilmastohätätilan.

– Kaikki me olemme yhtä. Ulkopuolisia ei ole. Jokainen on vastuussa elinympäristöstään. Maasta, vedestä ja ilmasta. Itsestä ja toisista. Kukin omien voimiensa mukaan. Mitä enemmän valtaa, sitä suurempi vastuu, sanoo julistuksen suojelija, arkkiatri eli lääkärikunnan vanhin Risto Pelkonen.

Päätin tehdä niin kuin Pelkonen sanoo. Minulla ei ole paljon ainakaan poliittista valtaa, mutta minulla on ainakin tällä hetkellä voimia, energiaa ja monenlaisia taitoja. Olen ilman muuta liian pieni vaikuttamaan yksin, joten päätin etsiä itselleni ilmastoporukan, jonka kanssa vaikuttaa yhteisvoimin. 

Climate Moveen olen tutustunut vasta hiljakkoin, mutta hyvältä vaikuttaa. Melko vapaamuotoisen liikkeen tavoitteena on vaikuttaa poliittisiin päättäjiin ja yhteiskunnan rakenteisiin. Yksittäiset ihmiset voivat matalalla kynnyksellä tehdä aloitteita siitä, mitä konkreettisesti teemme.

Lähetin itse vastikään muutamalle kansanedustajalle pyynnön siitä, että tuotteiden pakkaus- ja kierrätysmerkinnät tulisi säätää pakollisiksi ja nykyistä selkeämmiksi. Pakkausmerkinnöissä ei aina kerrota, mitä materiaalia pakkaus on. Jos tietoa ei ole, kierrättäminen on mahdotonta. Ongelma on tuttu niin yksittäisen kuluttajan kuin valtavien organisaatioiden, esimerkiksi HUSin, tasolla. 

Varmistetaan porukalla, etteivät ilmastojulistukset jää sanahelinäksi, vaan maapallomme jää eloon.