“jossain sarastaa, 
    tahdon sinne laskemaan vuosirenkaita
  laskemaan henkäykset vapaiksi
     tahdon muistaa miltä tuntuu vehmas maa   

 minussa sarastavat uudet aamut
  valun siimekseen, syvälle siimekseen valun
      näinkö kuuluu olla,
   tältäkö kuuluu tuntua   

kasvan kietoimenani latvoihin,
        neulasryppäisiin kiinni 
kierot kauniit syksyt läpeensä kaiun tuulessa
     Latvus keinuu kanssani
        me leikimme lasten lailla ja
   kylmä puree sormenpäistäni tunnon

kuoreni alle kaivautuu marraskuu, 
   Kehoni on kehoni on kehoni on
Kosteaa sammalta,
 alta ihon levittyy rihmastoja
   versot kurottavat kätteni viivoja
  jokin on liikahtanut ennalleen

Miten kuusi itkee, itken minäkin
miten oksa taipuu tuulessa, taivun minäkin
    miten metsä, niin minä

jokin palaa paikoilleen,
   minä palaan paikoilleni”

Kuinka löytää yhteys luontoon, tuntea männyn kaarna ihoa vasten, sammaleen pehmeä, kiven kylmä?

Työryhmä tutkii videoteoksen muodossa nykyihmisen luontosuhdetta ja ihmisen etäisyyttä luonnosta. Videolla tanssijan keho tunnustelee luontoa iholla ja etsii yhteyttä niin ruumiin kuin mielenkin tasolla. Suhde luontoon nähdään olennaisena osana niin ihmiselämän kuin yhteiskunnankin peruspilareita. 

Työryhmä: Ronja Arvilommi, Sanna Hirvonen & Nata Karjalainen

Video on toteutettu yhteistyössä Climate Moven kanssa, osana Ilmastonmuutosvoima -hankkeen rahoittamaa Ilmastokeskusteluja nuorten äänellä -projektia.